tiistai 16. huhtikuuta 2013

Suolet ry 11 vuotta

Vihdoinkin se on täällä!


Nimittäin kevät ja tennarikelit ;) Hyvän aikaa ehdin jo odottaa sitä aamua että saan laittaa jalkaan talvikenkien sijasta vanhat kunnon Converset (joille pitäisi kohta hankkia seuraajat :D) Lämpötila nousi yli kymmeneen asteeseen ja lumi on oikeastaan kokonaan hävinnyt maisemasta, ihan jo pelkästä säästä tuli pikkuisen lisäpuhtia koulutyöhön ja kevään loppurutistukseen :)



Ainakin omalla Suomen kotipaikkakunnallani oli tänään ollut viitisen astetta lämmintä ja taisi sataa myös vähän vettä. Verrattuna siihen tämän päivän sää Tartossa vaikutti erittäin keväiseltä, käytiin jopa Wä:n kanssa hetkinen ihmettelemässä ohikulkijoita omalla parvekkeella ja hyvin siinä auringonpaisteessa tarkeni t-paidassa ;D

Ennustuksista näkee myös että joka päivä pitäisi olla kymmenen astetta ja yöllä ei mennä enää liikaa pakkaselle, jee! :)

Seuraa pikapäivitys menneestä kiireviikosta huippulaadukkain kännykkäkameralla otetuin kuvin ;) Viime viikolla suoritin siis kolme kokonaista tenttiä neljään päivään (immunologia, ruokinta ja mikrobiologia 1/3) plus vuosijuhlien musiikkiharjoitukset (huilun kanssa) ja itse vuosijuhla päälle. Varmaan ihan ymmärrettävää etä kun viime sunnuntaina sain pitkästä aikaa nukkua ilman herätyskelloa, yöunta kerääntyi yhteen putkeen 12 tuntia :D 

Tasan viikko sitten tiistaina meillä oli tosiaan immunologian viimeinen välitentti, jonka sain läpi pisteillä 8,5/10 (olisin tarvinnut enää 6 tästä viimeisestä) ja siten minun ei tarvitse osallistua suulliselle eksamille, vaan saan kurssin arvosanan välitenttien keskiarvosta, yksi stressi vähemmän ennen kesälomaa :) Ennen tentin alkua sain ihan yllättäen tekstiviestin lähettäjältä "Smart Post", että minulle olisi paketti Tasku -kauppakeskuksen SmartPost automaatissa. Vähän jo osasin arvata lähettäjiä, mutta sisällöstä ei ollut aavistustakaan. Heti tentin jälkeen suuntasin siis keskustaan noutamaan mysteeripostia. Kotona sain vihdoin paketin auki ja löysin ihanan ruokatuliaispaketin Suomesta vanhemmilta ja siskolta, sisällä niitä herkkuja joita ei Tartosta löydy ja myös Wä oli muistettu koiranherkuilla :)

"Saaks jo syödä?"

Vaikka viikko oli super kiireinen, Suolet ry:n 11 -vuotis vuosijuhlat perjantaina korvasivat kaiken sen ympäriinsä juoksentelun, stressin ja vähäuniset yöt! Cocktail -tilaisuus alkoi klo 18 ja koska meillä oli jo siellä vastuu musiikkipuolesta, meidän piti olla paikalla sitäkin aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä että koira piti väsyttää pitkällä Toomemäen lenkillä heti aamusta. Oli jännä fiilis lähteä reippailemaan ympäri Tarttoa lenkkivetimissä ja viimeisen päälle laitetuissa kynsissä :D


Cocktail -tilaisuuden jälkeen siirryttiin juhlasaliin varsinaiseen pöytäjuhlaan, jossa myös huolehdimme musiikkipuolesta. Juhlan lopulla oli ohjelmassa ansioituneiden jäsenten palkitseminen, jossa yllätyin todella paljon ja iloisesti kuullessani että minulle on myönnetty hopeinen kunniamerkki toko -kurssien ohjauksen, tutoroinnin ja vuosijuhlien musiikkipuolen hoitamisen johdosta!! :)

Kuvassa näkyvä vihreä rusetti ja sen keskellä oleva pinssi koristi kaikkien vuosijuhlissa olleiden Suolten jäsenien pukuja. Kultainen tassumerkki on viime vuonna myönnetty minulle toko -kurssien ohjauksesta ja tuo toinen "Suolet" -pinssi on tämän vuoden uusi ansiomerkki :)
Vuosijuhlia seuraavana aamuna kokoonnuimme vielä Tampere -majalle yhteiselle sillikselle, jonka ahkerat fuksit olivat meille järjestäneet. Sitkeimmät jatkoivat näiltä vuosijuhlien jatkojen jatkoilta vielä jatkoille, kun itse palasin kotiin tasoittamaan viikon aikana kertynyttä univelkaa. Juhlat olivat taas onnistuneet, arvokkaat ja erittäin mukavat. Kiitos tästä kaikille osallisille, jään odottamaan Suolten 12 -vuotissynttäreitä innolla :)

Eilen maanantaina kävimme luokkakaverini N:n kanssa osallistumassa Vanemuisen balettikoulun keväteksamille. Olemme käyneet koululla balettitreenissä tämän kevään ja meidät saatiin sitten jotenkin houkuteltua mukaan myös "loppukokeeseen". Aikuisten ryhmässä eksami ei ole ihan niin vakava paikka kuin nuoremmilla oppilailla joita arvostellaan yksilöinä, mutta täytyy myöntää että yleisön ja etenkin baletin johtavien henkilöiden läsnäolo vähän laittoi yrittämään enemmän kuin ihan tavallisessa treenissä ;) Eksami meni hyvin ja jälkeen päin kokoonnuimme vielä balettiluokan kesken "karonkkaan" herkuttelemaan jokaisen tuomilla eväillä ennen kuin minä ja N lähdimme jatkamaan N:n synttäreitä. Keräsimme mukaan lisää juhlaväkeä Tampere -majalta ja suuntasimme istumaan iltaa Tarton keskustaan.

Sunnuntaina tein kaikkea muuta paitsi koulua, muun muassa katsoin jälleen kerran (tunnustan) Jane Austenin kirjaan perustuvan BBC:n "Ylpeys ja ennakkoluulo" -sarjan alusta loppuun (loistavaa ajatusten nollausta!) sekä askartelin fleecestä koiralle lisää vetoleluja. Innostuin jopa punomaan pitkään haaveilemani fleece -hihnan, joka on siis se yksi ja ainut remmi johon koira saa hampaansa upottaa. Kätevä apuväline nopeassa palkkauksessa ja vielä ainakin tuntuu olevan superkiva lelu koohotimen mielestä! Koira ei siis roiku jatkuvasti hihnassa kiinni vaan tekee mitä sanotaan ja saa alkaa reuhtomaan "hihnaa" kun kuulee sanan "jes!" :)


Tänään on ollut "pitkästä aikaa" taas normaali koulupäivä patologian ja mikrobilsan praksoineen. Huomenna vuorossa fysiologian viimeinen (!!) välitentti, johon tälläkin hetkellä olisi viisasta olla opiskelemassa eikä päivitellä tätä blogia ;D Juuri nyt opiskelumotivaatio on kateissa, johtuneeko viime viikosta, jolloin tuli tehtyä työtä yli viikon edestä vaiko siitä että kevään ja kesän merkkejä näkyy koko ajan enemmän ja mieli ottaa varaslähtöä kesälomalle Suomen puolelle? Jos sitä kiinnostusta fysiologiaa kohtaan löytyisi tänään vaikka kahvipannun pohjalta? :D






lauantai 6. huhtikuuta 2013

Lazy Day :)

Pitkästä aikaa taas päivittelen meidän kuulumisia Tartosta. Arki kulkee samaa rataa, vain tenttien tiheys kasvaa kevättä ja kesää kohti kulkiessa (1,5kk koulua ja sitten Suomeen muutto, jei!) Saimme porukalla järkättyä pääsiäisen lähipäivien luennot ja praksat niin että saimme olla Suomessa pääsiäisenä 1,5 viikkoa, toki minäkin hyödynsin tämän mahdollisuuden, pakkasin koiran ja tavarat ja suuntasin toiseen kotiin. Pitkästä aikaa sain taas treenata noutajan kanssa tokoa (vireystila oli ainakin kohdillaan piiiitkän tauon jälkeen, ihana hössö <3), nähdä Suomen kavereita ja antaa koirien rellestää jäällä kun reissasimme loman loppupuolella mökillemme Saimaan rannalle :) Ja koulutöitä tehtiin vain pakollinen minimimäärä!

Päivittäisellä lenkillä saaren ympäri ja pojat juoksee nätisti vierellä. Lenkitysapuna sisko, We:n toinen omistaja :)
Noutajapoika treenaa ohjattua noutoa, häntä kohti taivasta kun oli niin mukavaa <3

Tartoon palasimme 1.4. maanantaina. Aamulla ennen lähtöä aloin lueskella Tartossa jo olevien kavereiden päivityksiä siitä, kuinka taas on hiihtokelit (kevät oli täällä jo tosi lähellä) ja tietysti pidin paria ensimmäistä vaan vitsinä, kunnes sama päivitys alkoi toistua eri kavereiden seinällä... Tartoon tullessa meitä odottikin jälleen valkoiseksi muuttunut talvinen maisema ja kevyt edelleen jatkuva lumisade. Todella huono aprillipila, I'll say... Lunta on tullut hiljalleen lisää viime viikon ajan, torstain lenkiltä otin todisteeksi muutaman kuvan:

Suomeen lähtiessä tälläkin lenkkipolulla oli hiekka jo näkyvissä
Myös lenkin aikana satoi lunta, Wä tosin kerkesi ravistella suurimman osan pois ennen kuin sain kuvan otettua :D
Eilen satoi jotain veden ja lumen välimaastosta koko päivän, välillä vaakasuoraan, ihana lenkkeilysää siis. Mutta nyt sääennusteet näyttävät jo vähän paremmilta - lämpötila on päivisin plussan puolella ja omalta parvekkeelta aamulla satanut lumi suli jo päivän aikana pois, kyllä ne tennarikelit vielä tulee ;) Tänään tehtiinkin sitten yli tunnin lenkki korvaukseksi eilisistä minilenkeistä (joista syytän keliä ja kiirettä) Tämän viikonlopun tavoite on saada luettua söötmistä (ruokintaa), sillä kyseisen välitentin (rehujen tunnistus ja ominaisuudet) viimeiset vastaamismahdollisuudet ovat ensi viikolla. Allekirjoittaneella vastaaminen on jäänyt viime tippaan, kun olen aina laittanut muut aineet ja tentit tämän edelle ja tässä seuraus :D Ihan nollasta ei tarvitse lähteä, luin jo ennen Suomilomaa sillä idealla että olisin vastannut tämän aineen pois jo ennen lähtöä, mutta silloin ei ollutkaan ihan niin varma olo, joten tämä jäi nyt viimeisille hetkille. Ensi viikolla olisi myös immunologian viimeinen välitentti, josta olisi pakko saada vähintään 7/10, jotta välttyy eksamille menolta (ei paineita :D) Jos välitentit (3 kpl) on suoritettu tarpeeksi hyvin, suullinen loppueksami muuttuu vapaaehtoiseksi ja tokihan sitä mielummin ottaa arvosanan näillä osatenteilla kuin että lukisi koko kurssin aiheet yhteen isoon tenttiin. Tähän mennessä kaksi aikaisempaa koetta ovat menneet oikein lupaavasti, eipä katkaista tätä putkea viimeisellä kerralla :)

Ensi viikon perjantaina juhlistetaan Suolet ry:n 11. toimintavuotta, luvassa siis oman opiskelu-urani toiset vuosijuhlat, iltapukuineen päivineen! Taas on kiva yhden päivän ajan käyttää vähän enemmän aikaa hiusten laittoon ja laittautumiseen, kun yleensä tulee hiihdeltyä koulussa kollarihousuissa ja hiustenlaittoon ym. kuluu aikaa noin viisi minuuttia aamulla. Meillä on muutaman hengen porukalla vastuullamme juhlan musiikki, ja sitä on tässä treenailtu koulun ohella, seuraavat harkat huomenna päiväsaikaan. Nyt näyttää ainakin siltä että tästä selvitään, toivotaan että kaikki menee hyvin myös ensi perjantaina, kiva päästä taas pitkän tauon jälkeen soittelemaan yleisön eteen :) 

Tartossa laiska päivä muuttuu laiskaksi illaksi ja söötmisen taulukoiden opiskeluksi. Onneksi on "aktiivista" (lue "nukkuvaa") lukuseuraa auttamassa opiskelua (tällä hetkellä tuo koohotin murisee ja potkii unissaan vieressäni ja makaa tietysti osittain opiskelumateriaalien päällä, tosi motivoivaa :D )


Tällainen lukupiri tällä kertaa :D