sunnuntai 9. joulukuuta 2012

2. adventti

Sillä fiiliksellä ollaan tänään menty, joulu tulee vihdoinkin! :) Päivitykset jäävät koko ajan jälkeen kun viimeiset kouluviikot ja tentit vievät ihan oikeasti kaiken ajan. Ehkäpä se fakta että minulla ei ole täällä enää koiraa joka veisi päivittäin ulos selittää sen että kaikki vapaapäiväni vietän melkeinpä kotona lukien. Tänään alkoi histologia tulla korvistakin sen verran että kävin iltahämärällä kävelemässä keskustassa ja kuvaamassa vihdoin OIKEALLA kameralla ah niin ihania Tarton jouluvaloja :) Tässäpä siis joulutunnelmaa suoraan Virosta:







Raekoja plats

Raekoja platsin "kattokoriste"



Myös kävelykaduilla Raekojan ympärillä on komea koristelu!

TÜ:n kuuluisa jouluvalaistus

Kaarisilta ja jäätynyt Emajõgi

Kotiin päästyäni joulufiilistelyä oli pakko jatkaa kynttilöiden avulla :)


Tämä lyhty korvasi myös itsenäisyyspäiväkynttilää muutama päivä takaisin.




Loppuillan ohjelmassa on vielä vähän histoa, joulun ensimmäinen eksami kun on jo ensi tiistaina! Lukuinnostus alkaa olla todellakin lopuillaan (onhan tässä koko syksy pidetty samaa tahtia yllä) mutta jostakin se tsemppi näihin syksylukukauden tentteihin pitäisi kaivella. Nyt taktiikkana on se että luen juuri niin kauan kuin pystyn keskittymään täysillä aiheeseen. Kun keskittyminen katoaa, hetkinen jotain muuta puuhastelua ja sitten takaisin pänttäämään. So far so good, toivotaan että tällä selvitään jouluun ja sitten saa muutaman viikon olla täysin ajattelematta mitään ;) Ihanaa joulun odotusta, pitäkää välillä taukoa opiskelusta niin jaksaa taas paremmin :)

1 kommentti:

  1. Hei! Otan yhteyttä näin hieman törkeän suorasti, mutta luettuani ensimmäisiä kirjoituksiasi tajusin, että toiveenasi olisi myös, että blogistasi olisi jollekkin hyötyä. Tässä yksi sellainen. Olen kohta 21-vuotias miehenalku ja tarkoitus olisi hakea ensi kesänä Tartoon eläinlääkikseen. Kuitenkin vaikka olen mielestäni kohtuu määrän selaillut netistä en ole vieläkään varma monestakaan asiasta. Olisin todella kiitollinen jos voisit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla, josko osaisit yhtään auttaa minua. ilarimt @ hotmail.com

    Hyvää alkanutta uutta vuotta 2013 toivoen
    Ilari

    VastaaPoista