Palasin Tartoon ilman koiraa, mikä tietysti antaa minulle paljon enemmän aikaa keskittyä viimeisiin kouluviikkoihin ja tehtäviin mutta asunto on tosi hiljainen ilman jaloissa hääräävää pentuani. Enkä voi sille mitään että eilen illallakin olin rutiininomaisesti jo melkein pukemassa ulkovaatteita ja valmistauduin viemään koiran iltalenkille ennen kuin taas muistin että koira on hyvässä hoidossa Suomen puolella! Eikös sitä sanotakin että koiran omistaminen on elämäntapa? ;D
Kuva on vanha (Wä 4kk) mutta oli pakko käyttää tätä kun en saanut kuvaa siitä kuinka pentu istui laukussa ennen Suomeen muuttoa ja tyhjensi laukkua sitä mukaa kun minä sitä pakkasin :) |
Tällaisia näkyi mikroskoopissa kun tarkasteltavana oli munuainen... |
Lisää kuvateksti |
Tartossa on jo ihan joulu :) Viikonlopun aikana tänne on sytytetty jouluvaloja kaduille, Raekoja platsille ja tietysti Tartu ülikoolin edustalle. Lunta on satanut reippaasti ja joka puolella aletaan pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Se jos mikä valaa uskoa siihen että joskus täältä vielä päästään joululomalle rauhoittumaan :) Tarkalleen ottaen tuohon hetkeen on aikaa enää alle kaksi viikkoa, kun lahti ylitetään viimeistä kertaa tänä vuonna 18.12! :)) Toki lomalla pitää lukea tammikuun lopulla olevaan anatomian laajaan eksamiin, mutta ehkä vasta ensi vuoden puolella ;)
Tartu ülikool talvilookissa. Vieläkin komeampi näky paikan päällä! |
Raekoja plats talvella 2011, tänä vuonna lunta vain on hiukkasen enemmän... (Kuva: tartu.ee) |
Huomenna on (kuten ehkä tiedättekin ;D) Suomen itsenäisyyspäivä, jota juhlistetaan myös täällä Tarton suomalaisten keskuudessta komeasti: suomalaisten opiskelijoiden osakunta Fraternitas Fennica järjestää huomenna illalla itsenäisyyspäiväjuhlat, joihin myös allekirjoittanut osallistuu. Hienoa päästä juhlistamaan Suomen syntymäpäiviä täällä matkan päässäkin :)
Ja nyt koska jätin kunnon opiskelijan tavoin päivän koiraluennon väliin (toisaalta uskoisinn tietäväni jotankin jokapäiväisestä elämästä koiran kanssa, joka on tämän päivän aihe) lukeakseni huomiseen fysiologian tenttiin, on pakko todella jatkaa pänttäämistä, aihe ei ole suppeimmasta päästä (lihaskudos, hermosto, sydän ja verisuonet).
Vuorossa paluu näiden pariin... |
Ihanaa talven alkua ja hurja tsemppi kaikille joilla on vielä opiskelua edessä ennen joululomaa, you can do it! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti